Siirry pääsisältöön

Tapahtumat

Luumäellä järjestettäviä päätapahtumia ovat kesällä järjestettävät Vallijamit sekä Taavetin markkinat ja Marttilan kylän markkinat.

Vallijamit

Vallijamit on Taavetin linnoituksessa järjestettävä musiikkitapahtuma. Tapahtuman järjestäjänä toimii Luumäen kunta hyvässä yhteistyössä kunnassa toimivien järjestöjen kanssa.

Vallijamit houkuttelevat vuosittain ihmisiä linnoitukseen nauttimaan keskikesän rennosta jazz-tunnelmasta. Niin paikallisten kuin kesäasukkaidenkin suuressa suosiossa oleva tapahtuma kerää linnoituksen katsomot ja lehterit täyteen piknik-vieraita.

Taavettiswing ja Luumäki-seura järjestivät ensimmäiset Vallijamit jo vuonna 2002, joten kyseessä on ehdottomasti Luumäen kesän perinnetapahtuma, joka pitää vähintään kerran kokea!

Marttilan kylän markkinat

Marttilan kylän markkinat järjestetään Taavetin linnoituksessa joka toinen vuosi. Markkinoilla aistitaan linnoituksen alkuvaiheita ja perinteitä palaamalla ajassa taaksepäin 1700-luvun loppupuolelle.

Taavetin linnoitus kuuluu Kaakkois-Suomen linnoitus järjestelmään, jota rakennettiin 1700-luvulla mm. kenraali Vasiljevitsh Suvorovin toimesta.Vuonna 1773 tehdyn perustamispäätöksen jälkeen Marttilan kylään alettiin rakentaa Davidovin linnoitusta. Sotaväkeä tulvi Luumäelle, paikalla liikkui paikallisia talonpoikia sekä venäläisiä kauppiaita. Pitäjäläiset sekä sotaväki hyötyivät tästä kaupanteosta.

Marttilan kylän markkinoilla linnoituksen muurien sisälle rakennetaan historiaa kunnioittaen 1700-luvun lopun markkinapaikka. Ohjelmallisessa tapahtumassa niin puvustus, näytökset kuin musiikkikin noudattavat ajan henkeä.

Yleisön suuressa suosiossa olevat Marttilan kylän markkinat järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2008. Pääasiallisena järjestäjänä toimii Luumäki-seura yhdessä kunnan ja muiden paikallisten tahojen kanssa.

Taavetin markkinat

Taavetin markkinat ilmapalloineen ja viipurinrinkeleineen houkuttelevat kävijöitä leppoisalla markkinatunnelmallaan. Markkinat järjestetään kahdesti vuosittain, 4.5. ja 20.10. Mikäli päivämäärä sattuu sunnuntaiksi, tapahtuma järjestetään maanantaina.

Markkinoiden historia johtaa aina aikaan ennen talvisotaa. Tällöin eläinmyyntipäiviksi kutsutut markkinat järjestettiin neljä kertaa vuodessa Linnalan kentällä eli nykyisen keskusurheilukentän ja Taavettihallin kohdalla. Alkuvuosina myynnissä oli kotieläimiä ja kotitaloustuotteita. Sotavuosien aikana markkinoiden järjestäminen keskeytyi, mutta markkinaperinne käynnistettiin uudestaan vuonna 1948. Siitä lähtien ihmiset ovat jälleen kerääntyneet Taavetin markkinoille nauttimaan markkinatunnelmasta ja tapaamaan tuttuja. Paikaksi vaihtui Joukolan kenttä, jossa markkinat järjestettiin aina vuoteen 2013 asti, jolloin markkinat siirrettiin Taavetin keskustorille.

Markkinoiden järjestelyistä vastaa Lions Club Luumäki ry.

Syysjyräys

Syysjyräys on luumäkeläisille nuorille suunnattu päihteetön tapahtuma. Tapahtuman pääsymaksuna toimii 0 promillen puhallus.

Luumäen kunnan nuorisotoimen ja Luumäen seurakunnan järjestämässä tapahtumassa esiintyy vuosittain tunnettuja artisteja tai viihdealan ihmisiä. Viime vuosina nuoria viihdyttämässä ovat käyneet mm. Aku Hirviniemi, Heikki Paasonen, Ellen Jokikunnas, Duudsonit, Uniikki, JVG, Karri Koira, Ruudolf ja Musta Barbaari.

Esiintyjien lisäksi tapahtumassa on buffetti, disco ja järjestöjä esittelemässä nuorisolle suunnattuja toimintojaan.

Ajankohtaisia tapahtumia

Matinea-kortti
Matinea-kortti la 17.5.2025 0.00 - 2.00 Lappeenrannan Kaupunginteatteri, kaivokatu 5, 53100 LAPPEENRANTA

Käy mihin vain Lappeenrannan kaupunginteatterin ennen klo 15 alkavaan päiväesitykseen. Paikkalippu haetaan Winkistä tai teatterin...

Blackout States plays Michael Monroe @ Osmo's Cosmos Bar
Blackout States plays Michael Monroe @ Osmo's Cosmos Bar pe 16.5.2025 - la 17.5.2025 Koskenparras 5, 55100 Imatra

Pe 16.5 klo 24:00 (club, ovet 23:00) Blackout States plays Michael Monroe, Dj. Cike. Liput 10 € sis....

Linnoitus Open 2025
Linnoitus Open 2025 la 17.5.2025 7.00 - 20.00 Kristiinankatu 3-5, 53900 Lappeenranta

Linnoitus Openilla on pitkät perinteet lappeenrantalaisessa frisbeegolfissa. Kilpailua on järjestetty vuodesta 2011 lähtien....

Kesänavaus Taavetin torilla
Kesänavaus Taavetin torilla la 17.5.2025 9.00 - 12.00 Linnalantie 49, 54500 Luumäki

Poniratsastusta Kartanonmäen poneilla, myynnissä paikallisia tuotteita, makkaratarjoilu

Savitaipaleen Kevätmarkkinat 2025
Savitaipaleen Kevätmarkkinat 2025 la 17.5.2025 9.00 - 14.00 Torikatu 10, 54800 Savitaipale

Kuntalaisten, mökkiläisten, lähikuntien asukkaiden ja LC Savitaipaleen kanssa yhdessä aikaan saama tapahtuma, jonka suosio on...

Saimaannorppa MELONTARETKI /  2 PV
Saimaannorppa MELONTARETKI / 2 PV la 17.5.2025 - su 18.5.2025 Lieviskänjoki, 58620

Melontaretkeen kuuluu täysihoito sekä melontavarusteet. Tulet vain paikalle ja me pidämme huolta kaikesta muusta. Eikös ole...

Taaperotanssi
Taaperotanssi la 17.5.2025 9.30 - 10.15 Etelä-Karjalan kansalaisopisto, Etelä-Karjalan kansalaisopisto, Pohjolankatu 27, 53100 Lappeenranta

!! TAPAHTUMA TÄLLÄ HETKELLÄ TÄYNNÄ, VOIT TIEDUSTELLA PERUUTUSPAIKKOJA info@movewithheidi.fi !!

Lämpimästi...

Muukonsaaren perinnepäivä
Muukonsaaren perinnepäivä la 17.5.2025 10.00 - 14.00 Poijutie 4, 54100 Joutseno

Tule viettämään keväinen retkipäivä Muukonsaaressa ja tutustu myös saaren historiaan!

Samalla voit heittää talviturkin...

Wanhan Tykin Kirpputori
Wanhan Tykin Kirpputori la 17.5.2025 10.00 - 14.00 Tykki, 53100 Lappeenranta

Jo perinteeksi muodostunut kirppis-tapahtuma järjestetään Tykin asuinalueella lauantaina 17.5.2025 klo 10-14. Alueella on...

Liikuntatapahtuma (Cooperin-testi ja muuta liikunnallista toimintaa)
Liikuntatapahtuma (Cooperin-testi ja muuta liikunnallista toimintaa) la 17.5.2025 10.00 - 15.00 Ankeriaantie, 54915 Taipalsaari

Kaikki mukaan liikuntatapahtumaan Taipalsaarelle Saimaanharjun urheilukentälle lauantaina 17.5.2025

Klo 10:15...