Museot
- Paikka maastokartalla/The place on a terrain map
- Google maps ajo-ohjeet/Google maps driving directions
In English below.
Luumäen ja Itsenäisyydentien eräs merkittävimmistä kohteista on Kotkaniemi, presidentti P.E. ja rouva Ellen Svinhufvudin koti. 1800-luvun lopulla rakennettu jugend-vaikutteinen huvila on nykyään kunnostettu käyntikohde, joka esittelee sekä Svinhufvudien elämää että Suomen itsenäistymisvaiheen historiaa. Svinhufvudilla oli merkittävä rooli Suomen itsenäistymisen eri vaiheissa sekä presidenttinä vuosina 1931–1937.
P.E. Svinhufvud tai tuttavallisemmin Ukko-Pekka osti tämän paikan saadessaan nimityksen Lappeen kihlakunnan tuomariksi vuonna 1908. Kotkaniemi oli perheelle rakas koti puutarhoineen ja tiluksineen. Sinne palattiin aina mieluusti virkavelvollisuuksien salliessa. Kotkaniemestä alkoi myös Ukko-Pekan viimeinen matka kohti Luumäen kirkonmäkeä vuonna 1944 jatkosodan vielä jatkuessa.
Kotkaniemen päärakennus sijaitsee mäntyjä kasvavalla niemellä kirkkaan Kivijärven äärellä. Se on kunnostettu 1930-luvun henkeen ja vierailu siellä on kuin visiitti entisajan maalaisvirkamiehen kotiin. Pihapiirissä riittää katseltavaa Ellenin aikaisessa puutarhassa, niemen kärjessä on Ukko-Pekan oma ampumarata ja vanhat Luumäen linnoitushistoriaan liittyvät tuliasemat. Kävelyretki Koppolniemen kärkeen nauttimaan Kivijärven kauniista maisemasta irrottaa hetkeksi arjesta.
Kotkaniemeä ja sen ympäristöä kehitetään Kotkaniemi-säätiön toimesta vaiheittain monipuoliseksi tapahtumapaikaksi, jossa jossa voi joko osallistua itse aktiivisesti toimintaan tai vain nauttia paikan ilmapiiristä.
Kotkaniemi sijaitsee Itsenäisyydentien varrella Jurvalan taajaman itäpuolella. Kotkaniemi avautui yleisölle 19.5.2018.
Tarkista avoinnaoloajat ja tiedot tapahtumista www.kotkaniemi.fi -sivuilta. Kahvila Ellen museorakennuksen toisessa päässä tarjoilee herkkuja Ellen Svinhufvudin reseptien pohjalta.
Kotkaniemi
One of the most significant attractions of Luumäki and Itsenäisyydentie road is Kotkaniemi, the home of President P.E. Svinhufvud and his wife, Ellen Svinhufvud. Built in the late 1800s, the Art Nouveau -style mansion has been renovated and is open to visitors. The mansion introduces the life of Mr. and Mrs. Svinhufvud and the history of Finnish independence. Svinhufvud played a significant role in the various stages of Finland's independence and as president in 1931–1937.
P.E. Svinhufvud or more familiarly Ukko-Pekka bought this place when he was appointed judge of the parish of Lappee in 1908. Kotkaniemi was a dear home for the family with its gardens and facilities. It was always a pleasure to return there when official duties allowed. Ukko-Pekka's last journey towards Luumäki church hill also began in Kotkaniemi in 1944, while the Continuation War was still going on.
The main building in Kotkaniemi is located on a pine-growing peninsula by the clear Lake Kivijärvi. It has been restored to the spirit of the 1930s and a visit there is like a visit to the home of a rustic official. In the courtyard, there is plenty to see in Ellen's garden, at the head of the headland are Ukko-Pekka's own shooting range and old positions related to the history of Luumäki fortress. A walk to the top of Koppolniemi to enjoy the beautiful scenery of Lake Kivijärvi helps you to take a break from everyday life.
Kotkaniemi and its surroundings are being developed step by step by the Kotkaniemi Foundation into a versatile venue where you can either participate in the activities or just enjoy the atmosphere of the venue.
Kotkaniemi is located along Itsenäisyydentie road, east of the Jurvala built-up area. Kotkaniemi opened to the public on May 19, 2018.
Check the opening hours and information about the events at www.kotkaniemi.fi. The café Ellen at the other end of the museum building serves delicacies based on recipes from Ellen Svinhufvud.
Linnoitus- ja kotiseutumuseo sijaitsee Taavetin linnoituksessa Luumäen kunnantalon takana, linnoituksen parhaiten säilyneen osan, sitadellin, tuntumassa osoiteessa Linnalantie 35, 54500 Taavetti.
Linnoitus- ja kotiseutumuseon kokoelmat ja näyttelyt johdattelevat Taavetin linnoituksen historiaan. Museossa on nähtävillä Luumäen esihistoriasta kertovaa aineistoa, radionäyttely, koulumuseo sekä muita luumäkeläisiä aihealueita. Museossa on vuonna 2017 valmistunut näyttely luumäkeläisistä sota-aikana, teema näkyy myös muissa näyttelytiloissa.
Museo on tällä hetkellä suljettuna.
'