Siirry pääsisältöön

Retkeilyreitit

Huopaisenvirran ulkoilureitti  

Huopaisenvirran ulkoilureitti lähtee aivan kunnantalon nurkalta Taavetista. Reitin lähtöpaikka Luumäen kunnantalon parkkipaikalta. Reitti vie 8 km päähän Huopaisenvirralle, missä on silta virran yli sekä viehättävä retkikohde laavuineen.

Reitillä voi aluksi tutustua Taavetin linnoitukseen. Matkan varrella on Salpalinjan pääpuolustuslinjan aikaisiin varustuksiin kuuluva panssarikaivantoeste ja rauhallinen, luonnontilainen metsäosuus.

Reitti kulkee pitkin metsäpolkuja ja -teitä. Reitti on helpohko ja hyvin merkitty. Huopaisenvirralta voi jatkaa vielä eteenpäin noin kilometrin pituisen matkan Kätökankaan metsästysmajalle.

Tolpankankaan luontopolku

Tolpankankaan luontopolku kiertää mäntymetsässä Kannuskosken kauniissa maisemissa . Raikkaassa kangasmetsässä kiertävällä noin 5 km pituisella polulla voi perehtyä jääkauden mahtavaan voimaan maaston muokkaajana. Polun varrella on laavu. Polun pituus n. 5 km.

Tolpankangas on jääkauden lapsi. 20 000–25 000 vuotta sitten levinnyt mannerjää raastoi vanhan maaperän mukaansa ja kulutti jonkin verran kalliotakin. Sulamisvaiheessa jäätiköltä virtaavat vedet ja jään reunassa aaltoileva meri lajittelivat maata.

Tolpankankaan luontopolku on retki menneisyyteen, noin 11 000 vuoden taa, aikaan, jolloin mannerjää oli sulamassa. Polulla voi perehtyä kankaan, yli neliökilometrisen sora- ja hiekkaselänteen syntyyn ja luontoon.

Luontopolun on rakentanut Kannuskosken kylätoimikunta, luontopolun opasvihon asiantuntijana on ollut Seppo Vuokko. Opasvihkon voi lainata laatikosta lähtöpaikalta (useita kieliversioita).

Tolpankankaalla kasvaa kangasvuokkoa. Parhaiten sen havaitsee kukinta-aikaan keväällä. Kangasvuokko on rauhoitettu.
Reittiohjeet ja muuta lisätietoa löytyy Etelä-Karjalan Retkeily -sivustolta tästä linkistä.

Pärsäniemen ulkoilureitti

Pärsäniemi on helposti saavutettava retkikohde Luumäen Kivijärven rannalla. Pärsäniemi sijaitsee Taavetin kuntakeskuksesta n. 4 km Lappeenrannan suuntaan, Luumäen toisesta kuntakeskuksesta Jurvalasta on matkaa alueelle n. 7 km. 

Tyynilahden pysäköintipaikalta (matonpesupaikalta) laavulle johtava polku on kunnostettu liikuntaesteisille soveltuvaksi, matkaa P-paikalta laavulle on noin 500 m. Pärsäniemen ympäri kiertävän metsäpolun pituus on 1,5 km.

Alueen vierestä kulkee talvisin Luumäen kunnan ylläpitämä hiihtoreitti taajamien välillä sekä kesäisin sinne pääsee erinomaisia kävely- ja pyöräilyreittejä pitkin Taavetista.

Väliväylän melontareitti kulkee aivan Pärsäniemen vierestä. Pärsäniemen palveluita ovat laavu, tulipaikka, halkovaja ja WC.

Reittiohjeet ja muuta lisätietoa löytyy Etelä-Karjalan Retkeily -sivustolta tästä linkistä.