Helposti tarttuva omikron jatkaa leviämistään Etelä-Karjalassa

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri tiedottaa 11.01.2022 klo 15:59

Etelä-Karjalan alueellinen COVID-19 tilannekuvaryhmä kokoontui 11.1.2022 ja totesi, että tautitapauksia on alueellamme runsaasti ja tapaukset lisääntyvät omikronin vuoksi nopeasti.

Näytteitä otettiin kokousta edeltäneellä viikolla 3900 ja kaikista otetuista näytteistä noin 13 % on positiivisia. Ilmaantuvuusluku 14 vuorokaudelta on tällä hetkellä huolestuttavan korkea 687,5 / 100 000 asukasta. Tartunnan saaneissa korostuu nuorten aikuisten osuus, eniten tartuntoja on ollut 20–29-vuotiaiden ikäryhmässä.

Uusia rajoituksia ei kokouksesta alueellemme tullut, tilannetta arvioidaan viikon kuluttua 18.1.2022 uudestaan. Lapsiin ja nuoriin ei haluta kohdistaa lisärajoituksia, sillä lasten ja nuorten harrastusmahdollisuudet ja nuorisotilatoiminta halutaan turvata.

─ Liikuntaa tulee lasten ja nuorten pystyä harrastamaan, eli emme halua rajata lasten ja nuorten ryhmäharrastustoimintaa eikä harrastustilojen sulkua kannateta, kertoo Marjo Numminen, tilannekuvaryhmän varapuheenjohtaja.

Aikuisten ryhmäharrastustoiminnan keskeyttämistä vaikeutuneessa tilanteessa puolestaan korostetaan, koska se ei ole suosituksesta huolimatta alueellamme toteutunut. Viikko sitten tilannekuvaryhmä suositteli aikuisten merkittävän ja kohtalaisen riskin joukkueurheilun ja ryhmäharrastusten keskeytystä 23.1. asti.

─ Toivomme, että aikuiset ottaisivat nyt vastuuta koronapandemian vaikeassa vaiheessa, ettei alueellamme tarvitse mennä kireämpiin rajoituksiin, vetoaa Numminen.

Omikron on erittäin tarttuva ja rokottamattomat saavat tartunnan ja vakavan koronataudin herkemmin

Eksoten infektioylilääkäri Pekka Suomalaisen tärkein viesti alueemme asukkaille on, että rokottamattomien aikuisten tulisi nyt pysyä pois muiden ihmisten läheisyydestä, aina kun se on mahdollista. Rokottamattomat tartuttavat sairastaessaan enemmän, valitettavasti myös rokotettujakin.

Koronatartuntoja on tällä hetkellä niin paljon, että kaikki rokottamattomat ovat vaarassa saada nyt tartunnan, varmasti monet rokotetutkin. Omikronia vastaan kahden koronarokotteen teho vakavaa tautia vastaan on kuitenkin hyvä ja kolmen rokotteen teho vielä parempi ─ kolme rokotetta suojaa myös tartuttavuudelta.

Infektioylilääkäri Pekka Suomalainen kertoo, että omikron leviää enemmän ylemmissä hengitysteissä, eikä pääse keuhkokudoksiin.

─ Omikron on todella helposti tarttuva virus, koska ylähengitysteistä virus yskimisen ja aivastamisen mukana leviää paremmin ympäristöön, toteaa infektioylilääkäri Suomalainen ja muistuttaa varotoimista.

─ Jos sinulla ei ole rokotuksia koronaa vastaan, liiku mahdollisimman vähän julkisilla paikoilla. Jos sairastut, pysy kotona. Muista ruuhkaisissa sisätiloissa hyvä hygienia: käsien pesu tai desinfiointi, kasvomaski ja turvavälit.

Tartunnanjäljitys on omikronin nopean leviämisen ja koronatapausten lisääntymisen vuoksi kuormittunut eikä kaikkia koronapositiivisia pystytä enää henkilökohtaisesti puhelimitse tavoittamaan. Positiivisen testituloksen saaneet saavat toimintaohjeen tekstiviestitse. Koronaan sairastuneiden tulee jäädä karanteeniin kymmenen vuorokauden ajaksi ja ilmoittaa koronatartunnan riskistä kaikille tapaamilleen henkilöille. Linkki Eksoten 7.1.2022 julkaisemaan tiedotteeseen >

Maskisuositus on voimassa kaikissa julkisissa sisätiloissa ja koululaisille kolmannesta luokasta ylöspäin

Koulujen alettua tilannekuvaryhmä muistuttaa käyttämään kasvomaskeja alakouluissa kolmannesta luokasta ylöspäin. Lapsille aloitetut rokotukset antavat lapsille hyvän vasteen, joka omalta osaltaan suojaa heitä jo ensimmäisen rokotteen jälkeen.

Tilannekuvaryhmä korostaa, että omikronin herkän tarttumisen vuoksi kasvomaskia tulee edelleen käyttää kaikissa ruuhkaisissa, julkisissa sisätiloissa.

Koronarokotustapahtumia ilman ajanvarausta sunnuntaina 16. tammikuuta  

Eksote on järjestänyt koronarokotuspäiviä, joihin voi mennä ottamaan koronarokotuksen ilman ajanvarausta. Rokotuspäivät ovat sujuneet hyvin ja saaneet kansalaisilta paljon kiitosta.  

Rokotuspäivät ilman ajanvarausta:

  • Sunnuntaina 16.1.2022 kello 8.30–16 Armilan terveysasemalla: 1-, 2- ja 3- rokotukset ilman ajanvarausta. 5–11-vuotiaiden rokotukset vain ajanvarauksella Eksoten asiointipalvelun kautta tai puhelimitse 05 352 2355.
  • Sunnuntaina 16.1.2022 kello 9–16 Imatran ToriGalleriassa: 1-, 2- ja 3- rokotukset ilman ajanvarausta.
  • Lauantaina 22.1.2022 kello 8.30–16 Lappeenrannan IsoKristiinassa: 1- ja 2-rokotukset ilman ajanvarausta. 3-rokotukset toistaiseksi vain ajanvarauksella.

Rokotukset antavat suojan vakavaa koronatautia vastaan. Tilannekuvaryhmä haluaa kiittää Etelä-Karjalan asukkaita aktiivisuudesta: eteläkarjalaiset ovat jo saavuttaneet 1. rokotuksilla 90,2 % rokotuskattavuuden.